Mitä tuottajavastuulla tarkoitetaan?

Keskiviikko 5.4.2017 - Kyösti Pöyry

Jätelain tuottajavastuusäädökset on tehty kestävän kehityksen tavoitteiden saavuttamiseksi. Markkinoille tavaroita ja/tai pakkauksia toimittavat yritykset velvoitetaan keräämään ja hyötykäyttämään tuotteensa niiden käytöstä poistumisen jälkeen. Tämä ”saastuttaja vastaa” periaate on tuttu jo elinkeinoelämän muilta osa-alueilta. Tuottajavastuutahan on Suomessa kohdistettu papereihin, pakkauksiin, akkuihin, paristoihin, autoihin, sähkö- ja elektroniikkatuotteisiin ja renkaisiin. 

Tuottajille asetetut vaatimukset voisi rinnastaa sujuvasti toiminnan harjoittajan ympäristölupaan. Tietyt keräyspistevaatimukset ja talteenotto sekä kierrätystavoitteet on saavutettava. Toimintaa varten on viranomaisille toimitettava suunnitelmat ja osoitettava taloudelliset vakuudet toiminnan häiriöttömästä jatkuvuudesta puolen vuoden ajalle. Suomessa tuottajien taloudelliset vastuut ovat jo satojen miljoonien arvoista toimintaa. 

Jokainen tuottaja joutuu omalta osaltaan vastuuseen markkinoille toimittamiensa tuotteiden jätehuollon järjestämisestä. Tämän vastuun voi joko hoitaa itse tai liittymällä tuottajayhteisöön jäseneksi. Tuottajayhteisö on usein järkevin tapa hoitaa koko maan tasolla keräysverkoston järjestämisvelvoite. Taloudellisesti toiminta voi olla suhteellisen raskas velvoite, mikäli kierrätettävän materiaalin arvo ei tuota kompensaatiota hyötykäytössä. 

Käytännössä tuottajavastuuta ollaan harjoitettu Suomessa jo reilu vuosikymmen. Useiden materiaalien talteenotossa ja hyödyntämisessä ilmenee kuitenkin edelleen taloudellisia ja toiminnallisia epäkohtia. Arvoltaan positiivisia tuotteita ollaan kyllä halukkaasti keräämässä ja hyödyntämässä ns. jokamiehen oikeudella. Harmaat markkinat keräävät kermaa autoista akkuihin ja keräyspaperiin. Tuottajilla on täysi vastuu keräystoiminnan järjestämisestä kautta maan, syrjäseudut mukaan lukien. Kapasiteetit on pidettävä yllä kaikissa markkinatilanteissa. Positiivisen arvon tuotteet katoavat asutuskeskuksista suhdanneyrittäjille. Negatiivisen arvon tuotteet ja sivukylät kyllä jäävät tuottajille ja tuottajayhteisöille. 

Tuottajat jäävät paitsioon keräysmäärissä ja taloudellisissa panoksissa. Toimiluvan (ts. ympäristöluvan) ehtoja ei voida noudattaa eikä luvalla sanoen jätelainkaan tarkoitusta. Tämän ongelman lainsäätäjä ja valvojatkin tunnistavat, mutta tilanne vain pahenee. Ongelman ratkaisuksi on tuottajien taholta esitetty tuottajien oikeuksien ja velvollisuuksien symmetristä tulkintaa ja usean tuottajavastuutahon toimiessa kentällä ns. clearing house -menettelyä toimijoiden kesken keräyksen ja hyötykäytön toteutuksessa.

Kirjoittaja on Paperinkeräys Oy:n toimitusjohtaja, Suomen Keräyspaperi tuottajayhteisö Oy:n asiamies ja Tuottajayhteisöjen neuvottelukunnan jäsen.