Kierrätystä Ranskassa

Meillä on pieni asunto Nizzan vanhassa kaupungissa, 400 vuotta vanhassa talossa, pienten kapeiden kujien aurinkoisessa kulmauksessa. Aloitimme aikoinaan tutustumisen ympäristöön ja paikallisiin tapoihin kyselemällä isännöitsijän virkaa hoitavalta kaverilta, mihin viemme jätteet ja pitääkö eri jakeet lajitella. Hän tuijotti hämmästyneenä ja ilmoitti kahdestalähellä olevasta keräyspisteestä. Sen sijaan kysymystä lajittelusta hän ei ymmärtänyt ollenkaan. 

Pienellä aukiolla asuntomme lähellä on keräyspiste, jonne kaikki jätteet viedään lajittelematta, on sitten kyseessä biojäte, paperit, kartonkipakkaukset, metallit, muovit, lasit tai vaikka autonrenkaat, jos sellaisia siellä jollain sattuu olemaan. Kaikki viedään aukion reunalla seisoviin 600 litran keräysastioihin ja isommat tavarat astian viereen, jos eivät sisään mahdu. Tuottajavastuusta ei ole tietoakaan. 

Kerran, kaksi päivässä Nizzan kaupungin omistamat pienet, isoihin leikkiautoihin verrattavat vetoautot noutavat jonon täysiä keräysastioita ja tuovat tyhjät astiat tilalle. Isommilla jäteautoilla ei kapeille kujille olisi mitään asiaa. Jätteet kuljetetaan edelleen laitoksiin, joissa jätteet lajitellaan. Pieni aukio on aina siisti, jätehuolto toimii erinomaisesti. Kuluttajan näkökulmasta systeemi on vaivaton eikä vaadi lajitteluun tarvittavaa aivotyötä. 

Aukion laidalla toimii myös yhden miehen ”tarkkailu- ja kierrätystoimisto”. Mies on kuulemma puolalainen, joka on vain asettunut ”taloksi” ja tekee henkensä pitimiksi erilaisia pikku palveluja ympäristössä asuville ihmisille ja kierrätysbisnestä. Kun aukiolle jätetään käyttökelpoisia tavaroita, ne katoavat nopeasti uudelleen käyttöön. Niin kävi vanhalle parvekekalustollemme, joka katosi lyhyen kävelylenkin aikana. Jos ostaa uuden isomman tavaran, sohvan tms. toimittaja vie vanhan pois maksua vastaan. Muovipussien määrä ja muovijäte laskevat merkittävästi, kun aikaisemmin paljon käytetyt hedelmäpussit on jo nyt korvattu lähes täysin paperipusseilla ja isommista paksuista paperikasseista joutuu maksamaan. Muutos on tapahtunut hyvin nopeasti. 

Erilliskeräys ei toimisi pienillä kaduilla, riittävää määrää astioita ei mahtuisi minnekään ja tyhjennysten vaatimat kuljetukset tukkisivat jo muutenkin turistien kuormittamia katuja ja kujia. 

Harvaan asutussa Suomessa nähdään erilliskeräys lähes ainoana mallina – pitäisiköhän meidänkin joskus pohtia myös muita paikkakuntakohtaisia malleja? 

Oikein hyvää kesän jatkoa kaikille!

Kirjoittaja on Suomen Keräystuote Oy:n toimitusjohtaja, Tuottajayhteisöjen neuvottelukunnan ja työvaliokunnan jäsen.