TYNK - yhteistyötä ja tietoa tuottajavastuustaTiistai 15.9.2015 - Eija Jokela Tuottajayhteisöjen neuvottelukunta (TYNK) on toiminut jo vuodesta 2012 alkaen tuottajayhteisöjen yhteistyöalustana. Sen tehtäväkenttään kuuluu niin viestintää kuin edunvalvontaakin. Yhtenä tärkeimmistä tehtävistä on tuottajien toimintaan liittyvien lainsäädännöllisten ja toiminnallisten kysymysten esille tuominen sekä ratkaiseminen yhteistyössä viranomaisten kanssa. Tavoitteena on oikeudenmukainen ja kattavasti toimiva tuottajavastuu. Suomessa toimivista 17 tuottajayhteisöstä yhteensä 13 on mukana yhteistyössä, joka virallistettiin sopimuksella tammikuussa 2015. Tuottajayhteisöjen esittely löytyy TYNK:n sivuilta/Tuottajayhteisöt. TYNK:n toiminnassa mukana olevat tuottajayhteisöt edustavat tuottajavastuun alaisia tuotteita ja pakkauksia: autoja, renkaita, akkuja, paristoja, sähkö- ja elektroniikkalaitteita, paperia, metalli-, kuitu- ja muovipakkauksia sekä pantillisia juomapakkauksia. TYNK on käytännössä asiantuntijaverkosto, jonka puoleen voi ja kannattaa kääntyä kaikissa tuottajavastuuseen, kierrätykseen ja jätehuoltoon sekä kyseiseen lainsäädäntöön liittyvissä asioissa. TYNK:n toiminnassa jo tovin mukana olleena on todettava, että tuottajavastuuseen liittyy edelleen paljon mystiikkaa ja suuria kysymyksiä. Mitä on tuottajavastuu? Ketä se koskee? Mitä se maksaa? Mitä sillä saavutetaan? Näihin ja moniin muihin kysymyksiin haluamme vastata näillä sivuilla ja erilaisissa tilaisuuksissa. Olemme käyneet mm. Eduskunnassa muutamaan otteeseen kertomassa tuottajavastuusta ja siihen liittyvistä ajankohtaisista asioista tarkoituksena vaikuttaa paitsi meneillään oleviin myös tuleviin lainsäädännön uudistamisiin. Tieto on tarpeen myös vapaamatkustajien saamisessa mukaan kantamaan vastuunsa. Osa toimijoista ei yksinkertaisesti tiedä olevansa tuottajavastuullisia. Pirkanmaan ELY-keskuksella on tärkeä rooli valtakunnallisena tuottajavastuuta valvovana viranomaisena. He ovat koonneet tuottajavastuun infokirjeeseen tuottajavastuusta usein kysyttyjä kysymyksiä. Infokirjeen löydät Pirkanmaan ELY-keskuksen sivuilta https://www.ely-keskus.fi/web/ely/-/mita-tarkoittaa-tuottajavastuu-#.Vff9Gofosfg ja TYNK:n sivuilta/Tietoa tuottajavastuusta. TYNK:n toiminnan vielä hakiessa tarkempia suuntaviivojaan varmaa on, että tietoa ja ymmärryttämistä tarvitaan. Uudet www.tuottajayhteiso.fi -sivut avattiin syyskuussa. Sivujen sisältö täydentyy erityisesti tiedon jakamisen osalta. Yhteydenottolomakkeen toivon otettavan rohkeasti ja ahkerasti käyttöön! |
Avainsanat: tuottajavastuu, tuottajayhteisö, kierrätys, jätehuolto, edunvalvonta, viestintä, jätelainsäädäntö |
Tuottajayhteisöjen neuvottelukunta - TYNK